Verkkokoulutus uhka vai mahdollisuus?

Verkkokoulutus ja verkossa tapahtuva työskentely, opiskelu ja jopa treenaaminen ovat viime vuosina kehittyneet merkittävästi. Ja on mielestämme tullut tänne jäädäkseen!
Verkkokoulutus, verkkokurssit ja verkon tarjoamat mahdollisuudet tulivat osaksi usean meistä arkea, maailmanlaajuisesti koronapandemian aikana. Verkon mahdollisuudet huomattiin ajanjaksona, jolloin mahdollisuuksia liikkua ja tavata toisia olivat rajalliset. Tilanne mahdollisti uuden tavan toimia. Toimiiko se vielä hetkenä, jolloin rajoitteita ei ole? Vai onko niitä rajoitteita kuitenkin?
Verkkokoulutus tulee luoksesi
Uudelleen kouluttautuminen tai erikoistumisopinnot saattavat keskittyä useasti isompiin kaupunkeihin tai peräti ulkomaille.
Tämä itsessään asettaa omat rajoitteensa, kun lähtee pohtimaan esimerkiksi koulutuksen taloudellista puolta. Miten pääsen paikalle tai missä yövyn?
Paikan päällä pidettävät koulutukset ovat usein sidottuja myös aikaan. Onko minulla kalenterissa vapaata, mitä jos sairastun kyseisenä ajankohtana - milloin seuraava kerta on?
Oma arki on usein täyttä ja välillä sen stoppaaminen kokonaan edes yhdeksi viikonlopuksi on haastavaa. Kannustamme todella ottamaan aikaa itselle, opiskelemaan uutta ja kouluttautumaan kokonaan uuteen - mutta mitä jos se tapahtuisi kuitenkin enemmän sinun ehdoillasi?
Verkkokoulutus helpottaa oppimista
Muistanko kaiken päivässä opitun, ovatko muistiinpanot tarpeeksi?
Verkkokoulutuksessa on omat haasteensa visuaalisuuden ja havainnoin kanssa - kouluttaja ei pääse kädestä pitäen korjaamaan virheasentoa tai kehoita nostamaaan katsetta pois kännykästä kesken luennon. Vastuu tekemisestä ja oppimisesta siirtyy enemmän opiskelijalle. Ja ketä varten niitä opintoja suoritetaan? No itselle tietenkin ja satsataan omaan tulevaisuuteen.
Onko verkkokouluttautuminen sinulle mahdollisuus pysähtyä opintojen äärelle, itselle sopivana ajankohtana? Sovittaa se osaksi arkea tai nykyistä työtä?
Verkkokoulutus tarjoaa enemmän mahdollisuuksia kuin koskaan aiemmin. Voit oppia maailman parhailta asiantuntijoilta omalta kotisohvaltasi. Tutustu yhteen meidän suosituimmista opinnoista, joka on täysin verkossa suoritettavissa. Kohtaako siinä kaikki se mitä olet tulevilta opinnoiltasi odottanut?
Pilates -koulutusta huippuosaajilta: Lontoosta ja Sveitsistä suoraan olohuoneeseesi
Yksi esimerkki aidosti laadukkaasta ja kansainvälisesti arvostetusta verkkokoulutuksesta on APPI:n (The Australian Physiotherapy and Pilates Institute) Pilates-ohjaajakoulutus, joka toimii täysin verkon välityksellä. Koulutus on mahdollista käydä Lontoossa myös livenä, mutta monelle se ei ole taloudellisesti eikä resurssien puolesta mahdollista.
Koulutuksen takana on huipputason asiantuntijatiimi, joidenka koulutuksiin pystyy palaamaan. Esimerkiksi pilates-kouluttajina toimivat:
Glenn Withers , APPI:n perustaja, on kansainvälisesti palkittu fysioterapeutti, urheilulääketieteen asiantuntija ja Pilates-metodin kehittäjä. Hän on kouluttanut ohjaajia ja fysioterapeutteja ympäri maailmaa jo yli 25 vuoden ajan, yli 26 maassa ja työskennellyt monenlaisissa ympäristöissä.
Glenn toimii nyt kliinisenä johtajana APPI:n Hampsteadin klinikalla ja on ollut mukana asettamassa standardeja harjoitusterapialle fysioterapia-alalla. Glennin koulutuksissa yhdistyvät tutkimustieto, terapeuttinen lähestymistapa ja käytännönläheinen Pilates-osaaminen.

Biljana Vranjes , kansainvälinen APPI-kouluttaja Sveitsistä, on puolestaan fysioterapeutti ja Pilates-ohjaaja, joka on erikoistunut naisten terveyteen, äitiysliikuntaan ja lantionpohjan toimintaan. Biljanan lämmin ja tarkkanäköinen ote ohjaukseen on saanut paljon kiitosta, ja hänellä on vahva kyky välittää vaikeatkin asiat helposti ymmärrettävällä tavalla – myös verkon välityksellä.
Biljanalla on 20 vuoden kliininen kokemus. Nykyään hän johtaa Zürichissä B Kennaway Physiotherapy & Education -klinikkaa. Hän kouluttaa jatko-opiskelijoita sekä toimii Journal of Pelvic, Obstetrics and Gynaecological Physiotherapy -lehden apulaistoimittajana. Hän julkaisi kaksi tutkimusartikkelia Pilateksen vaikutuksista lantionpohjan terveyteen, mikä vahvistaa hänen asemaansa naisten terveyden johtavana asiantuntijana.

Tässä esimerkissä näinkin korkeatasoinen verkkokoulutus on saavutettavissa mistä päin maailmaa tahansa – ilman matkustamisen vaivaa ja kustannuksia. Sen sijaan, että joutuisit järjestämään aikaa ja budjettia Lontoon tai Zürichin matkaa varten, voit oppia maailmanluokan ammattilaisilta omasta olohuoneestasi käsin. Lisäksi verkkokoulutuksen ansiosta voit palata materiaaleihin yhä uudelleen, mikä tekee oppimisesta syvällisempää ja varmistaa, ettei yksikään tärkeä yksityiskohta jää huomaamatta.
Tämä mahdollisuus tuo osaamisen kirjaimellisesti suoraan kotiisi – oli kyse sitten Pilatesin perusteista tai syvällisemmästä erikoistumisesta, olet osa globaalia yhteisöä ja saat parhaat työkalut oman ammattitaitosi kehittämiseen. Tämä on nykyaikaista kouluttautumista parhaimmillaan.
Verkostoitumista yli rajojen - ovet auki maailmalle
Kansainvälisissä koulutuksissa on vielä yksi erityinen etu: ne avaavat ovia globaalin osaajaverkoston äärelle. Osallistumalla esimerkiksi kansainväliseen Pilates-ohjaajakoulutukseen on sinulla mahdollisuuksia liittyä muiden maiden Pilates-yhdistyksiin* ja oppia lisää alan huippuasiantuntijoilta eri puolilta maailmaa. Tämä ei vain rikasta omaa osaamista – se tuo uusia näkökulmia, yhteistyömahdollisuuksia ja inspiraatiota omalle uralle.
* poislukien Suomi.
Verkkokoulutus mahdollistaa syvemmän oppimisen
Yksi verkko-opiskelun ja verkkokoulutuksen suurimmista eduista on mahdollisuus palata materiaaleihin yhä uudelleen.
Livenä opiskellessa voi helposti käydä niin, että keskittyminen herpaantuu hetkeksi ja tärkeä kohta jää välistä. Verkkokoulutuksessa voit katsoa luennon uudelleen, pysäyttää, kelata takaisin ja syventyä sisältöihin omassa tahdissasi. Ja silloin, kuin sinulle parhaiten aikataulullisesti sopii.
Äitiysliikunta-akatemia – täysin verkossa ja silti läsnä
Myös kotimainen Äitiysliikunta-Akatemia hyödyntää koulutuksissaan täysin verkkopohjaista oppimista, verkkokoulutusta. Live-opetus toteutetaan Google Meetin kautta ja opiskelu tapahtuu joustavasti verkkoalustalla.
Opiskelijat ovat kiitelleet erityisesti koulutusten joustavuutta, saavutettavuutta ja kustannustehokkuutta – kun ei tarvitse matkustaa, majoittua tai ottaa vapaata töistä, kouluttautuminen onnistuu arjen keskelläkin.

Palaute VERKKOKOULUTUKSESTA - PILATES KOULUTUS
Koulutus oli alusta asti todella hyvä ja monipuolinen kokonaisuus. Materiaalit olivat selkeitä ja helposti omaksuttavia, ja ne ovatkin olleet kovassa käytössä ohjaustyössäni. Kouluttaja oli erittäin ammattitaitoinen ja osasi opettaa asiat ymmärrettävästi ja selkeästi – hänen panoksensa teki koulutuksesta erityisen laadukkaan.
Syksystä 2024 alkaen minulla on ollut viikottain viisi täyttä pilatesryhmää, jotka ovat muodostuneet tärkeimmäksi ja suurimmaksi osaksi työnkuvaani. Olen saanut asiakkailta paljon positiivista palautetta erityisesti tuntien rakenteesta, vaihtelevuudesta sekä ohjauksen selkeydestä.
Erityisesti asiakkaat ovat kokeneet arvokkaaksi sen, että jokaiselle liikkeelle löytyy vaihtoehtoja – liikkeet voi joko helpottaa tai haastaa oman kehon ja päivän tuntemusten mukaan. Pilates on selkeästi vastannut tarpeeseen – sitä on kuvailtu "lempeäksi mutta tehokkaaksi".
Pilateksen tuomat opit ja liikkeet kulkevat vahvasti mukana myös henkilökohtaisessa valmennuksessa sekä muilla ryhmäliikuntatunneilla.
Koulutuksesta saatu osaaminen näkyy siis laajasti työssäni ja rikastuttaa kaikkea tekemääni ohjaustyötä. Olen todella kiitollinen koulutuksesta ja siitä suunnasta, jonka se minulle avasi.
Noora Jylhä
Äitiysliikuntavalmentaja ja pilatesohjaaja

Kouluttaudu nyt sinäkin pilatesohjaajaksi
Koulutuksessa opit ohjaamaan pilatesta yksilöille ja ryhmille turvallisesti sekä ammattitaitoisesti. Koulutuksen päätteeksi voit suorittaa kansainvälisen Pilatesohjaaja-sertifikaatin, joka avaa sinulle uusia mahdollisuuksia valmennustyössäsi.
Pilates antaa sinulle tehokkaat työkalut liikkeiden suunnitteluun ja valmennettavan motivointiin. Olitpa terveys- tai liikunta-alan ammattilainen tai uuden uran kynnyksellä, APPI Pilates -koulutus tarjoaa tutkitun ja monipuolisen menetelmän, jota voit soveltaa yksilöllisesti eri asiakasryhmille – kuntoutuksesta huippu-urheiluun.

Yhteenvetona voidaan todeta, että verkkokoulutus tarjoaa ennenäkemättömän joustavan ja saavutettavan tavan kehittää omaa osaamista. Se mahdollistaa opiskelun ajasta ja paikasta riippumatta, mikä tekee koulutukseen osallistumisesta huomattavasti helpompaa kiireisessä arjessa.
Verkkokoulutuksessa opiskelija voi edetä omaan tahtiin, palata materiaaleihin tarpeen mukaan ja syventää osaamistaan rauhassa – ilman matkustamiseen, majoitukseen tai ylimääräisiin kustannuksiin liittyviä huolia.
Lisäksi verkkokoulutus avaa ovia kansainvälisiin verkostoihin ja tarjoaa pääsyn maailman huippuasiantuntijoiden oppeihin. Tämä kaikki tekee verkkokoulutuksesta paitsi käytännöllisen myös laadukkaan vaihtoehdon ammatilliselle kasvulle.
0 kommenttia