Harjoitusohjelma lantionpohjalle

PELVIC HEALTH MASTERY - lantionpohjan lihasten treeniohjelma

Kaikki tarpeellinen, mitä lantionpohjan lihakset tarvitsevat.

Tunnista, rentouta ja vahvista - lantionpohjan lihakset kiittää!

Lantionpohjaan erikoistunut  fysioterapeutti ohjaa asiakkaalle lantionpohjan aktivoitumista ja harjoittelua. Molemmat istuvat sohvalla ja katsovat lantionpohjan anatomista mallia.
Miksi harjoitella?

Toimivat lantionpohjan lihakset

Lantionpohjan lihakset ovat hyväkuntoiset ja vahvat, kun niiden kyky aktivoitua ja rentoutua on mahdollisimman hyvä  ja kudos on elastinen, sekä joustava. Tällöin lantionpohjan lihakset kykenevät tuottamaan tarvittavan tuen lantion alaosaan. Lantionpohjan lihakset kannattelevat ja tukevat tärkeitä lantion alueen elimiä, kuten virtsarakkoa, kohtua, ja peräsuolta. Lantionpohjan lihaksia tarvitaan näiden elimien kannattelun lisäksi päivittäin mm. virtsan, sekä ulosteen pidätyksen säätelyyn ja toimiviin seksuaalitoimintoihin. Tärkeää on ymmärtää, että lantionpohja ei ole oma erillinen yksikkönsä, vaan yhteydessä kaikkiin kehon osiin. Lantionpohjasta lähtöisin oleva oireilu voi esiintyä aivan jossain muualla.

3 tehokasta ohjelmaa nyt yhdessä: Saavuta lantionpohjan lihasten optimaalinen tasapaino eli voima ja kyky rentoutua - Selätä lantionpohjan ongelmat.

PELVIC HEALTH MASTERY- lantionpohjan lihasten treeniohjelma:

Kenelle lantionpohjan harjoitukset sopivat?

Harjoitukset sopivat kaikille naisille, jotka haluavat huolehtia siitä, että lantiopohjan lihakset toimivat oikein ja tukevat osaltaan koko kehon toimintoja. Lantionpohjan lihasten hyvä kunto edistää koko kehon ja mielen hyvinvointia, lisää itsevarmuutta ja saa koko naiseuden kukoistamaan.

Suosittelemme lämpimästi lantionpohjan harjoituksia kaikille naisille! Olipa sinulle sitten vaihdevuodet ajankohtaiset tai olet jokin aika sitten synnyttänyt - kaikki hyötyvät harjoittelusta.

Kuvassa äitiysliikunta-akatemian kouluttajat Aino Silvast ja Sofia Lahtinen

Valmentajasi

PELVIC HEALTH MASTERY- lantionpohjan lihakset ohjelman ja sen harjoitukset ovat sinulle ovat suunnitelleet Sofia ja Aino. Sofia ja Aino ovat Äitiysliikunta-Akatemian äitiys -ja lantionpohjan fysioterapeutteja, sekä äitiysliikuntavalmentaja -kouluttajia, joilla on yli 10 vuoden kokemus naisten terveyden -ja liikunnan parissa. Sofia ja Aino ovat auttaneet vuosien varrella satoja naisia eri elämänkaaren vaiheissa edistämään lantionpohjan terveyttä, liikkumaan turvallisesti ja monipuolisesti, sekä palautumaan arjessa.

ALOITA HETI

Lantionpohjan lihakset kuntoon

PELVIC HEALTH MASTERY- on harjoituspaketti joka sisältää 3 ohjelmaa yhdistettynä kokonaisuudeksi, joka laittaa lantionpohjan lihakset kuntoon.

Huikea sinulle koottu harjoituspaketti sisältää yhteenä 11 lantionpohjanfysioterapeutin video-ohjattua treeniä. Treenaat taatusti oikein ja turvallisesti. Ostaessasi tämän paketin otat lantionpohjan lihakset kokonaisvaltaisesti huomioon. Oston tehtyäsi saat tunnukset Äitiysliikunta-Akatemian oppimisalustalle ja aloitat treenit vaikka heti!

Treenit käyttössäsi 24kk ostosta.