Faskioiden merkitys synnytyksestä palautumisessa

Faskioiden merkitys synnytyksestä palautumisessa

Mikä on faskia?


Faskialla tarkoitetaan koko kehon kattavaa kolmiulotteista sidekudosverkostoa, joka yhdistää kehon eri osat toisiinsa, sekä huolehtii suurelta osin lihasten tuottamasta voimansiirrosta. Käytännössä kaikki kehomme osat ovat yhteydessä toisiinsa faskian välityksellä. Faskia on hyvin hermotettu ja vaikuttaa kehon liikkuvuuteen, kehonhallintaan ja asentotuntoon.


Tiesitkö, että lantionpohjan toimintaan ja keskivartalon palautumiseen vaikuttaa suuresti myös kehon sidekudoskalvojen eli faskioiden toiminta ja liikkuvuus?

Faskioiden merkitys raskaudessa


Liikkumattomuus ja paikallaan olo jähmeyttävät faskioiden liikettä, mutta myös raskaus, sekä mahdolliset arvet, kuten sektio -ja episiotomia-arvet voivat muuttaa faskian toimintaa. Faskian hyvinvoinnin kannalta olisi tärkeää, että päivittäisessä elämässämme tulisi kiertoja, kurotuksia, työntöja ja kyykistymisiä. Nämä liikkeet pitävät faskiarakenteita elastisina ja liikkuvina. Raskauden edetessä myötäliikkeet ja kierrot arjessa saattavat vähentyä ison vatsan tai liitoskipujen vuoksi. Lisäksi kasvava kohtu venyttää vatsan alueen kalvorakenteita. Myös synnytyksessä syntyvät arvet voivat aiheuttaa kiristyksen faskiaan ja aikaansaada vetoa lantionpohjaan ja keskivartalon syviin lihaksiin. Veto ja kiristys vaikeuttavat lihasten aktivointia.



faskioiden venytys , kuvassa äiti ja lapsi

Liikkuvuus- ja kehonhuoltoharjoitteet osana synnytyksestä palautumista


Kaikkien lantionalueen lihasten, kuten pakaroiden, reiden lähentäjien ja loitontajien, sekä lanneselän lihasten kireys voi faskioiden kautta vaikuttaa heikentävästi lantionpohjan toimintaan sekä keskivartalon palautumiseen. 


Dynaamiset liikkuvuusharjoitteet, hengitykseen yhdistettynä nesteyttävät faskioita ja parantavat liikkuvuutta, sekä kehonhallintaa. Keskivartaloa palauttavaan harjoitteluun synnytyksen jälkeen onkin hyvin tärkeää ottaa mukaan myös nämä lantionaluetta huoltavat, rentouttavat ja vapauttavat harjoitteet.


Haluatko oppia lisää keskivartalon palautumisesta synnytyksen jälkeen?

Äitiysliikuntavalmentaja -koulutuksessa saat hyvää tietoa synnytyksestä palauttavista harjoitteista ja kuinka testata keskivartalon palautumista asiakkaalta synnytyksen jälkeen. 

Lue lisää


0 kommenttia

Jätä viesti

Viestit tarkastetaan ennen julkaisua