2Baby -ohjaaja tukee synnytyksestä palautumista
Blogiartikkelin kirjoittaja Merja Kyhyräinen toimii Äitiysliikunta-Akatemialla Bailamama -tuntien koulutusvastaavana ja on ohjannut 2Baby -tunteja 2014 vuodesta alkaen. Merja on ammatiltaan terveydenhoitaja, sairaanhoitaja sekä Äitiysliikuntavalmentaja.
"Olen ohjannut 2Baby -tunteja useiden vuosien ajan savon seudulla. Ohjaamassa olivat mukana omat lapseni, kun he olivat vauvoja. Vauvaiän vaihtuessa taaperoikään, tuli pehmonalle toimittamaan vauvan roolia tunneille. 2Baby-tunti on osa Bailamaman ryhmäliikuntakonseptia, jossa äidit ja vauvat jumppaavat yhdessä. Kun vauva on noin 3 kuukauden ikäinen, eli kannattelee itse päätään ja äiti on käynyt neuvolan jälkitarkatuksessa, voi tunnille tulla mukaan."
Synnytyksestä palautumista tukevaa treeniä äideille
Raskausaikana ja synnytyksessä lantionpohja joutuu koetukselle ja suorat vatsalihakset siirtyvät sivuun kasvavan vatsan tieltä venyttäen niiden välistä jännesaumaa. Lantionpohjalihasten vahvistaminen ja keskivartalon syvän tuen löytyminen ovatkin siis keskeisessä roolissa tällä tunnilla, etenkin koko vartalon lihaskunto-osuudessa. Näiden lihasten harjoittaminen olisi hyvä aloittaa mahdollisimman pian synnytyksen jälkeen.
Useimmiten äidit ovat kiitollisia siitä, että sama tieto jonka he ovat saaneet esimerkiksi neuvolasta, tulee nyt uudelleen, mutta käytännön harjoitteina.
Äidit saattavat pohtivat millaista liikuntaa voi ensimmäisenä synnytyksen jälkeen aloittaa ja milloin sen aika on. On muistettava, että palautuminen synnytyksestä on yksilöllistä. Koulutetut ohjaajat osaavat ottaa tämän huomioon, joten liikunnan aloittaminen 2Baby-tunnilla on turvallista.
Vauvan kehityksen tukeminen
Erilaiset kantoasennot sekä vauvan lempeä ja turvallinen koskettaminen tukevat vauvan motorista kehitystä ja oman kehon hahmottamista. Äidin kanssa on turvallista tutustua uusiinkin liikkeisiin; heilureihin, heijaamisiin ja nostoihin. Joku vauva nauttii uusista liikkeistä heti sätkien ihan mahdottomasti ja hihkuu innosta, kun toinen on hitaammin lämpenevä. Kaikki reaktiot ovat tavallisia ja normaaleja. Vauvan reaktio on aito ja voit jopa oppia vauvastasi tunnilla jotain uutta.
Omat lapseni tunnistavat 2Baby kappaleet edelleen, vaikka ovat jo paljon isompia. Musiikki ja lempeä kosketus tuntuu jättävän vahvan jäljen.
Yhteinen harrastus
Tunti on sosiaalinen hetki paitsi äidille, myös vauvalle. Äidin läheisyyden kautta on turvallista tutustua muihin vauvoihin ja äiteihin. Iloinen puheensorina on käynnissä aina ennen tuntia ja tunnin jälkeen salissa ja pukukopissa. Olen myös huomannut, että usein äideistä ja vauvoista voi muodostua ystävyksiä ja he jatkavat tapaamista myös muulloin, aika mahtavaa!
Kerran eräs äiti sanoi odottavansa tuntia eniten siksi, että se on heidän yhteinen hetki, koska hän sai tunnin ajan keskittyä vauvaan. Kotona kun oli useampi sisarus ja arki aika hektistä. Mielestäni tässä hän kertoi juuri yhden tunnin tärkeimmistä tarkoituksista.
Olen huomannut, että 2Baby-tunnille tulee usein äitejä jotka eivät aikaisemmin ole ryhmäliikuntatunneille osallistuneet, mutta kokevat sen vauvan kanssa helpommaksi ja mielekkäämmäksi osallistua. Usein he löytävätkin 2Baby -tunnista aivan uuden liikuntaharrastusmuodon.
2Baby -tunti koostuu
Alkulämmittely, jolloin vauvoja pidetään sylissä kantoasentoa vaihdellen. Osa ohjaajista ohjaa tämän osuuden tanssillisemmin ja osa pelkistetyillä askelsarjoilla.
Seuraavana tasapaino-osuus, jossa vauva sylissä tuo lisähaastetta.
Lihaskunto-osuudessa vauva on mukana osassa liikkeistä ja osan voi tehdä vauvan pötkötellessä vieressä.
Tietysti tanssahdellaan piirissä Bailajam -osuudessa. Tämä on ihan paras osuus tunnista, sillä nyt kuuluu kikatuksia
Lopuksi rauhoitutaan yhdessä venyttelyyn.
Itse tykkään lopettaa jokaisen 2Baby tunnin vauvan ja äidin yhteiseen pitkään ja lempeään halaukseen. Kiitos maailman paras jumppakaveri!
SINUSTA 2BABY-OHJAAJA?
Etsimme parhaillaan uusia ohjaajia ympäri Suomen. Haluaisitko sinä tarjota mahdollisuuden 2Baby-tunnille omalla paikkakunnallasi?
Lue lisää 2Baby -ohjaajakoulutuksesta täältä >>
Saamme usein kyselyitä äideiltä, että missä tunnille voisi tulla. Joten jos mielenkiintosi heräsi yhtään, niin kerron mielelläni lisää ja autan sinut alkuun.
Ota rohkeasti yhteyttä Merjaan, jos haluat ohjata 2Baby-tunteja.
Sähköposti: merja.kyhyrainen@aitiysliikuntaakatemia.fi.
Kirjoita alapuolella kommentteihin oletko sinä ohjannut äiti-vauva-tunteja tai osallistunut niihin? Tai haluaisitko aloittaa ohjaamaan? Minkälaisia fiiliksiä tunneista?
0 kommenttia