Onko asiakkaallesi tehty sektio?

Kun ammattilainen suunnittelee tuoreelle äidille ohjelmaa, tulee hänen huomioida monta asiaa. Yksi niistä on synnytystapa. Miten sektiolla synnyttäneen naisen liikuntasuunnitelma eroaa alatiesynnyttäneen naisen ohjelmasta?

Ensinnäkin tähän vaikuttaa moni eri asia ja jokainen synnytys ja synnyttäjä on erilainen. Näin ollen myös synnytyksestä toipuminen tapahtuu yksilölliseen tahtiin.

Palautuuko sektiosta kuudessa viikossa?

Monesti kuullun myytin mukaan sektiosta palautuminen kestäisi noin kuusi viikkoa, mutta melko iso operaatio vaatii kuitenkin pidemmän toipumisajan. Äiti voi aloittaa kevyen liikkumisen jo aiemmin, mutta raskaamman liikunnan pariin kannattaa palata vasta kun koko keho ja mieli on toipunut synnytyksestä. 

Miten aloittaa harjoittelu sektion jälkeen?

Valmentajien asiakkaaksi tulee harvoin muutama viikko tai kuukausi sitten sektiolla synnyttänyt nainen, mutta omalle asiakkaalle voi kuitenkin antaa neuvoja ja vinkkejä jo ensimmäisille viikoille heti synnytyksen jälkeen. 

Äitiä kannattaa ohjata lepäämään ensimmäiset viikot, ilman suurempia ponnisteluja. Tuore äiti voi tuntea kehonsa jäykäksi ja väsyneeksi, siksi hengitys -ja ryhtiharjoituksia kannattakin suositella alkuun. Myös lyhyitä, pieniä kävelylenkkejä voi kannustaa aloittaa tekemään vähän kerrallaan. Äidille kannattaa ohjata myös lempeitä, lantion, rintakehän ja olkapäiden pyörittelyjä ja avauksia. 

Milloin aloittaa valmennus?

Kun synnytyksestä on kulunut vähintään muutama kuukausi tai enemmän ja jälkitarkastus on tehty voi asiakas hakeutua valmennukseen. 

Alussa on hyvin tärkeää tehdä huolellinen alkutilanteen kartoitus haastattelulla ja testauksella. Äidin sekä fyysinen, että psyykkinen vointi vaikuttaa liikunnan aloittamiseen.

Kokemukset ja ajatukset synnytyksestä, uni, ravinto ja fyysinen palautuminen vaikuttavat suuresti siihen mitä liikuntaa ja miten kannattaa aloittaa. Äitiysliikuntavalmentajat voivat valita sopivat harjoitteet asiakkaalle käyttäen synnyttäneille äideille suunnattua liikekontrollitestiä.

Liikuntasuunnitelman laatiminen

Liikunta- ja harjoittelusuunnitelmaa tehdessä on hyvä selvittää haastattelulla myös äidin aiempi liikuntatausta, miten raskausaika on sujunut sekä mahdolliset kivut ja oireet.

Hyvin yleisiä oireita synnytyksen jälkeen ovat selän -ja lantionalueen kivut, virtsankarkailu, vatsalihasten erkauma ja lantion alueen elinten laskeumat.

Lisäksi sektiosynnytyksen jälkeen haavan ja arven paranemisesta on tärkeä kysyä. 

Sektiohaava voi näyttää jo ulkoapäin parantuneelta, mutta arpi on syvällä useassa kerroksessa ja se ei välttämättä kerro koko totuutta. Syvemmällä kudoksissa arven paraneminen voi olla kesken.

Äidit voivat tuntea kehonsa kiristäväksi sektiosynnytyksen jälkeen. Lempeillä kehonhuoltoliikkeillä on hyvä aloittaa, jotta liikkuvuus saadaan palautumaan ja myös arpea ympäröiviin kudoksiin saadaan liikettä.

Ravinto on yksi tärkeä osa haavan ja arven paranemista. 

Arven käsittelystä ja sen tärkeydestä on hyvä kertoa asiakkaalle. Asiakasta kannattaa ohjata aloittamaan jo itsenäisesti arpikäsittely. Lisäksi ohjaaminen manuaalisen käsittelyn ammattilaiselle esim. fysioterapeutille voi olla suositeltavaa.

Alla olevassa videossa on yksinkertainen ohje arven itsekäsittelyyn.

 

Haluatko erikoistua synnyttäneiden äitien valmentamiseen?

Kouluttaudu Äitiysliikuntavalmentajaksi >>

2019-10-04T09:06:56+00:00